Ville Itälä Pientenkin EU - Ville Itälän euroblogi

Strasbourg Eurooppa-neuvostolle, Bryssel parlamentille

Nyt on taas se aika, jolloin EU:n budjetti seuraavalle vuodelle on työn alla. Vaikka menosupistukset ovat vielä teoreettisempia kuin kansallisissa budjeteissa, on sentään pakko puuttua kaikkeen selvimpiin epäkohtiin. Niistä ensimmäinen on parlamentin reissaaminen Brysselistä Strasbourgiin kerran kuussa kaikkine arkistoineen päivineen.

Ensinnä on muistutettava siitä, että Strasbourg on pelkästään arvovaltakysymys, eikä tietenkään ihan turha. Koko EU:ta ei olisi olemassa, ellei kokoontumisesta Strasbourgissa olisi aikanaan sovittu. Se oli Ranskan osallistumisen ehto. Suomi ei ollut siinä vaiheessa mukana, emmekä voineet vaatia yhtä viikkoa kuussa tai edes vuodessa Raaseporiin. Muutenkin unionille siinä vaiheessa olisi ollut sama liittyisikö Suomi vai ei. Ranskan kohdalla asia oli toisin. Ilman Ranskaa ei unionia olisi syntynyt.

Moni muukin kuin minä, on esittänyt, että tästä kuukautisvaivasta luovuttaisiin. Lopputulos on ollut sama kuin muittenkin kuukautisvaivojen lopettamisen kanssa. Nyt olen kehittänyt luovan ratkaisun, siis parlamentin Strasbourgin retkien, en kuukautisvaivojen, lopettamiseksi. Ehdotan, että Ranska saisi parlamentin sijaan Strasbourgiin jotakin korvaavaa, joka tuhlaisi siellä ainakin yhtä paljon kuin parlamentti ja jolla olisi yhtä paljon poliittista painoa. Raha ja valta, en kuvittele että Ranska kummastakaan luopuu vapaaehtoisesti, mutta pienelle pakolla ehkä. Tietenkin monien koreografioiden jälkeen.

Ehdotan, että parlamentin matkat Strasbourgiin lopetetaan, mutta tilalle Ranska saa Eurooppa-neuvoston kokoukset samaan paikkaan. Kuorrutukseksi parlamentti voisi tietenkin pitää kerran pari vuodessa Strasbourgissa juhlaistunnon.

Perustelen ehdotustani näin; Eurooppa-neuvostolle on sama kokoontuuko se Strasbourgissa vai Brysselissä. Osanottajille se on kuitenkin päivän tai parin matka. Lento kotimaasta Strasbourgiin jättää samankokoisen hiilijalanjäljen kuin lento Brysseliin. Neuvoston jäseninä oleville ministereille Strasbourg voisi olla houkuttelevampikin vaihtoehto, kaikkihan ovat jo leipiintyneet Brysseliin.

Parlamentti saisi tästä hyvää omatuntoa, kun se käyttäytyisi säätämiensä ilmastonormien ja vaatimansa talouskurin mukaan. Hallitukset voisivat kertoa tehneensä jotakin säästäväisyyden ja ilmastotalkoiden eteen. Reissaaminen Brysselin ja Strasbourgin välillä aiheuttaa nyt noin 250 miljoonan euron kulut ja 20.000 tonnin hiilidioksidipäästöt. Ajankäytöstä en puhu mitään, sen hukkaa ei lasketa rahassa eikä päästöinä.

Ymmärrän kyllä, ettei tässäkään kohden ole hetimiten todennäköistä, että koiras poikii. Ei erityisesti sen takia, että kyse on Ranskan kunniasta, marseljeesin tahtiin. Mutta jossakin vaiheessa unionin on pakko katsella, mihin se Euroopan rahoja käyttää. Uskottavuus lisääntyy, jos unioni vaatiessaan talouskuria näyttäisi itsekin esimerkkiä. Uusi ulkoasiainhallinto vaatii rahaa, eikä korkea-arvoinen neuvoston puheenjohtajakaan pitkään pelkällä arvovallallaan toimi. Pieniä maita ajatuksen taakse varmaankin on saatavissa, mutta se kyllä vaatii myös Suomen hallituksen tukea. Ei tästä eduskuntavaalien vaaliteemaa saa, mutta ei se huonokaan ehdotus ole. Persujen vaaliteemaan "missä EU, siellä ongelma" olisi hyvä vastata, että laitoimme EU:n säästökuurille ja europarlamentaarikot töihin ajan tuhlaamisen sijasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän helenat kuva

Otin Strasbourgin istunnot esille myös omassa blogissani. Teillähän on ainakin miljoonan eurooppalaisen adressi tukena. Otin myös esille kieli- ja hallintoteknologian kauttaa saatavat säästöt. Vain tekojen kautta EU voi antaa tarvittavaa positiivista esimerkkiä.

Käyttäjän arialsio kuva

Tarvitaan vain jäsenmaiden yhteinen kanta asiaan. Ai niin sehän on sitten siinä, ei onnistu koskaan, kun järki ei kelpaa tunteiden tilalle.

Suhteellisuutta pyytäisin. EU:n talousarvio on vain 2 kertaa Suomen valtion talousarviota suurempi. Mepit päättivät itse vuonna 1996, että syyskuun toinen istuntoviikko poistetaan ja Strasbourgissa on vain 11 istuntoviikkoa,koska elokuu on lomakuukausi.

Ranska vei välittömästi asian Euroopan yhteisöjen tuomiostuimeen ja Luxemburg liittyi Ranskan rinnalle. Syyskuun toinen istuntoviikko palautettiin EY:n tuomioistuimen päätöksellä. Nykyään lokakuussa on kaksi istuntoviikkoa.

Sopii yrittää uutta kierrosta Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Käyttäjän gagarin kuva

Ranskalle pitäisi yksinkertaisesti panna luu kurkkuun.

Bryssel on ranskan kielistä aluetta, mikä sinänsä on arvovaltavoitto Ranskalle. Ei Saksakaan ole saanut mitään vastaavaa huomiota osakseen, vaikka on Euroopan suurin kansakunta. (Tietysti ranskalaiset voivat väittää, että Strassburg on tavallaan saksan kielinen kaupunki ...)

Varsinaista hiekkalaatikkoleikkiä tuo arkistojen heivaaminen joka neljäs viikko kahdeksansadan kilometrin päähän.

Mitenkä Ranskalle tuo luu kurkkuun pannaan?
Saattaisi olla jopa helpompi siirtää Brysselin toiminnot Strassbourgiin kuin päinvastoin tai perustaa EU:lle uusi pääkaupunki jonnekin Ranskan ja Saksan alueelle Reinin varteen.

Käyttäjän ryyti kuva

Ville Itälä ollessaan sisäministeri poisti Rkp:n pyynnöstä Suomalaisuuden liiton valtion avustuksen.

Suomalaisuuden liiton valtion avun poistamisen ilmoittamisen Itälä ajoitti Ruotsalaisuuden päivän juhlaan 6.11.2003 Vaasassa. Voiko enää syvemmältä toista puoluetta mielistellä?

Vbl:ssä olevassa lehtikuvassa 7.11.2003 Vaasan kaupunginjohtajan ruotsalainen vaimo taputtaa innoissaan kun kuuli Itälän ilmoituksen.

Suomalaisvastaisuus siis innosti tilaisuuden osanottajia kokoomuslaisen Itälän johdolla.

Juhla oli Rkp-vetoinen ja Itälän tehtävä oli mielistellä rkp:tä. Että semmonen kokoomuslainen.

Itälä kertonee miksi hänen piti ajoittaa Ruotsalaisuuden päivän juhlallisuuksiin ilmoituksensa Suomalaisuuden liiton valtion avun poistamisesta.

Rkp:n puoluesihteeri ilmoitti jo v. 1996 Hbl:ssä,että "Sfp motarbetar Suomalaisuuden liittos statsbidrag". Itälä toteutti siis toisen puolueen tavoitteen.

Mitä mieltä kokoomuslaiset on tuosta? Kaikki em. tiedot on tarkistettavissa arkistoista.

Nimimerkillä "Hyvämuistinen" :)

Käyttäjän arialsio kuva

Miten tämä liittyy avaukseen?

Käyttäjän ryyti kuva

Että Itälä on aina ollut ahkera.

Käyttäjän hyvonen kuva

Jotenkin minusta tuntuu oudolta tämä keskustelunavaus. Etkös sinä Ville ole tehnyt työtäsi koko ajan paremmman maailman puolesta? Et itse ole ollut ikinä rahallisesti kai koskaan hätätilassa?

Puhut asioista, joihin sulla ei ole kosketuspintaa.

Tuo sikarikkaus je perintöperhe, mitä edustat, vähän loukkaa mua taviksena. Mutta tietenkin sinä tiedät asiat paremmin. Varsinkinkin köyhäin puolesta. Sinä tiedät puolestani mitä on köyhyys ja tämän takia sinun pitäisi päästä eduskuntaan.

Et pääse eduskuntaan, koska olet epäjalo. Turun huono todistus valheesta.

Toivottavasti äänestävät kansalaiset muistavat, ainakin Turun vaalipiirissä, että Itälä oli poistamassa Suomalaisuuden Liiton valtion tuen, kun herra Itälä oli ministeri.
Kokoomusta aiemmin äänestäneenä haluan tuoda tällaisen asian esiin.
Tämäkin asia on sellainen, että äänet vuotaa Kokoomuksesta perussuomalaisille..

Käyttäjän jani73 kuva

Kyllähän tässä Itälän avauksessa taas haisee ensi kevään vaalit. Soinin pelossa myös kokoomuksen MEP:t ovat kakkineet ja pissineet pöksyynsä. Tämä avaus menee samaan kategoriaan kuin Kataisen vaatimus vakuuksista Irlannin lainoille. Itälä hei - ei mulkukkaa oo soittanut ja turun murrekin ei enään murisse - luuleeko kokoomus että äänestäjät ovat noin tyhmiä että uskovat Itälän ja Kataisen puheisiin? Kaikki on pelkkää vaalikarjan kusetusta kuten oli Sari Sairaanhoitaja ja muut kokkareiden vaalilupauksen 4 vuotta sitten.

Kun mediatoimisto (jossa kokoomuksen puolueohjelma rakennetaan) käskee, niin Ville ja Jyrki hyppää vaikka kaivoon. Ja he kuvittelevat että koko kansa hyppää perässä :) Pieni vihje Villelle ja Jyrkille - vaalikarja ei ole enään niin aivoton ameeba kuin 4 vuotta sitten. Ja Ville Itälä on OIKEASTI VÄÄRÄSSÄ paikassa, jos kuvittelee että Ranska-Saksa akseli hajoaisi Strasbourg-Bryssel asiassa jonkun säälittävän Suomalaisen eunukki MEP:n aloitteesta ... Ville - tuu jo kotiin sieltä Euroopasta - äitiskin häpee sua!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja