Demarit ovat pudonneet täysin Eurooppa-junasta
Vaikka euroskeptisismi leviää muuallakin Euroopassa, ei voi kuin ihmetellä Suomen vaalikeskustelua. Sen asetelmissa ei ole paljoakaan järkeä. Se ei ole tavatonta. Vakavampaa on, että vaalit ovat pahan kerran laskemassa Suomen uskottavuutta eurooppalaisena toimijana.
Ensimmäinen syy tähän on vaalitaistelun myötä levinnyt - siis Euroopassa - epävarmuus siitä, miten Suomi yleensä suhtautuu taisteluun euron ja eurooppalaisen kilpailukyvyn puolesta. Kysymys on ennen muuta sosiaalidemokraattien venkoilusta, jolle ei löydy sen eurooppalaisista veljespuolueista vastinetta.
Oppositiopolitiikkaan kuuluu tietenkin hallituksen haastaminen, mutta joku raja silläkin on. Suomessa - ja erityisesti demareilla - siitä pitäisi olla riittävästi kokemusta vanhoilta ajoilta. Kun demarit ovat edelleen ainakin periaatteessa yksi mahdollinen pääministeripuolue, ovat demarien nokkamiesten puheet eurooppalaisista velkasaneerauksista enemmän kuin pelkkää vaalihuumaa.
Erityisen vastuutonta on talouskomissaari Olli Rehnin tuomitseminen, kun hän on yrittänyt muistuttaa vastuun merkityksestä koko Euroopassa. Rehn on Euroopassa arvostetuin suomalainen, mutta demarit ärhentelevät rakkikoirina hänen housunlahkeissaan. Samalla he tietenkin heikentävät Rehnin linjoilla olevan Erkki Liikasen mahdollisuuksia Euroopan keskuspankin johtoon. Kuka sellaista valitsee, jonka näkemyksiin omatkaan eivät usko?
Avainsana tässä sanasodassa on "velkasaneeraus", jolla siis tarkoitetaan velkojen osittaista anteeksiantoa. Se on lähellä sanaa "velkajärjestely", johon saatetaan joutua ainakin Kreikan kohdalla. Se on eri asia. Sellaisesta Suomessakin on kokemusta parinkymmenen vuoden takaa. Silloinkin muuten demarit olivat oppositiossa, mutta erityisesti Suomen Pankkiin jo siirtynyt Kalevi Sorsa tuki Ahon hallituksen toimia. Ei se oikein onnistunut, kun omat laittoivat vastaan.
Paljoa ei tarvitse raaputtaa, kun demarien asenteiden takaa löytyy myös pettymys. Euroopasta ei tullutkaan kaavailujen mukaista demarien paratiisia. Siksi marjat maistuvat happamilta.
Toinen vaalitaisteluun liittyvä seikka on suhtautuminen suojelutoimiin Libyassa. Suomella ei sinänsä ole asiassa hävettävää. Olemme olleet humanitaaristen toimien eturivissä, mutta maltilla. Selvää on kuitenkin, että perussuomalaisten pelossa yhteisessä eurooppalaisessa rintamassa ollaan nyt sordiino päällä. Tätä ei Euroopassa oikein ymmärretä.
Perussuomalaisten asenne liittyy kai yleiseen muukalaisvihaan. Asenne on pysynyt vaalitaistelussa piilossa, mutta esiintyneet vihapolitiikan ilmiöt kertovat, ettei se minnekään ole hävinnyt, vaan vain levinnyt. Nyt siitä kirjoitetaan jo eurooppalaisissa lehdissä, Suomi esimerkkinä. Se kiinnostaa maissa, joissa ongelma on näkyvissä.
Brysselistä ei tietenkään parane antaa neuvoja Suomeen, mutta yhdestä asiasta on pakko muistuttaa. Suomen politiikan painoarvon Euroopassa ratkaisee se, millaisia näkemyksiä tuleva hallitus edustaa ja kuinka vakuuttavasti se on yhteisessä eurooppalaisessa ponnistelussa. Tässä näyttää syntyneen selvä jako kahtia. Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi edustavat eurooppalaista näkemystä ja vastuuntuntoa, hallitus antaa seuraajalleen hyvät eväät. Brysselistä katsottuna vastuullista olisi jatkaa kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyötä.
Toisella puolella ovat vakuuttavimpana voimana demarit, jotka ovat perussuomalaisten talutusnuorassa. Sitä voi juuri ja juuri ymmärtää, koska perussuomalaiset näyttävätkin syövän eniten juuri demarien kannatusta. Mutta rajansa silti kaikella on, erityisesti jos demarit pyrkivät edelleen hallitukseen. Kannattaako demarien, joilla on eurooppalainen tausta, todellakin antautua persujen sylikoiraksi. Sdp:n ja Persujen yhteishallituksen, vasemmistoliitolla täydennettynä, Juttu Urpilainen muodostaisi. Sitä minä Brysselissä ihmettelen. Siihen hallitukseen ei taidettaisi saada edes Rkp:tta.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tuskin demari-perussuomalaiset-vas. hallitus toteutuu. Ei Suomen kansa nyt niin manipuloitavissa ole, vaikka täällä monia harmittaa lainat ja vakuudet, kun olemme itsekin velkaisia.
Onneksi meillä ovat nämä "vastuulliset ja isänmaan parasta ajattelevat porvarit", kuten Katainen, Kiviniemi ja Rehn hoitamassa Suomen etuja EU:ssa. Niinpä niin. Voi Luoja, kuinka kauan tätäkin soopaa meidän pitää kestää, ennen kuin nämä kansan petturit ja ulkolaisten pankkien juoksupojat saadaan tulisille hiilille vastaamaan teoistaan?
Kokkarit ja heidän veljesheimolaisensa pudottaa koko Euroopan junasta pahassa lykyssä.
Aivan, juuri niin ja noin, mutta mikä on asiasi?
Se varsinainen clou?
Kannattaako blogia julkaista pelkästään sen takia
että vi**ttaa kun toiset on toista mieltä?
Kyllä sinun Ville hyvä nyt vain täytyy kärsiä
rangaistuksesi siellä Rysselissä. Meillä täällä
on sentään täällä vaivoinamme vielä talvi sekä
Kävelevä Kataisrofi.
Ei meinaa tulla hommasta mitään, mutta joskohan
Palmusuntaina selviää löytääkö heimo Juudaksen
ja hylkää hänet.
Oletan että olet kuullut: Rahalla (velalla) voi
ostaa aseman mutta ei heimon kunnioitusta.
Arktinen runoilija, kotiäiti, Harmaasusi™
Brysselistä katsottuna asia näyttää tuolta, mutta Suomesta katsottuna EU-juna kiitää sellaista vauhtia helvettiin, että SDP:n epäröinti ei ole ihme.
Jo 80-luvulta jatkuneen ajopuupolitiikan nimittäminen vastuulliseksi on ajattelevalle ihmiselle herja. Ei täällä vihasta ole kysymys, meillä ei ole tarvetta vihata ketään. Meillä on erittäin aiheellinen suuttumus siitä, että asiat ollaan hoitamassa koko Euroopassa niin, että tavalliselle kansalaiselle jää luu käteen. Nyt vain varmistetaan, että luu jäisi käteen mahdollisimman monelle.
Luuletteko, että kukaan tavan kansalainen kuuntelee Rehnin utopiaa? Kun sen merkitys realisoituu leikkauksina aluksi PIGS-kansalaisille, niin kapina on lievin ilmaisu tapahtumien kululle.
Miten ihmeessä parin prosentin reaalitaloudesta pumppaamalla mielikuvitukselliseen velkatalouteen voitaisiin mitään pelastaa? Kukaan täyspäinen ei ota senttiäkään enää velkaa, jos ei ole pakko.
Ja sillä ei ole mitään merkitystä, mitä tyhmä ajattelee hullusta. Vaikka kirjoittaisi Financial Times'iin.
Itälä puhuu pelkkää asiaa.Suomessa pitäisi myös äänestäjillä olla tieto ennen äänestämistä mille koalitiolle on äänensä antamassa.Nythän sitä ei ole!Ja minusta se on kyllä niin väärin kuin olla voi.Länsinaapurissa tämä asia on hoidossa ja silloin äänestäjän asema on se mikä se kuuluukin.Ns, sateenkaarihallitus oli malliesimerkki siitä miten saadaan äänestysinto alas; kommunistit ja kokoomuslaiset samassa hallituksessa, hyi helvetti!
Kannatan myös vahvasti tätä - tosin vihreät ja rkp pitäisi arvalla heittää joko vasemmalle tai oikealle :) Lisäksi Suomessa täytyisi siirtyä listavaaleihin, jotta kansalaiset tietäisivät myös vaaliuurnilla ketkä 6-7 ehdokasta Soinin perässä tulee eduskuntaan. Persut saavaat Uudellamaalla jättipotin, koska kaikki muut ehdokkaat Soinia lukuunottamatta pitävät turpansa kiinni eivätkä osallistu mihinkään vaalipaneeleihin tai tilaisuuksiin. Eräskin ehdokas mainostaa lehdessä tekstillä "Ääni minulle on myös ääni Timo Soinille". Vaikka on kyseessä myös Uudenmaan ehdokas :)
Reinfeld ei kuitenkaan tukenut Kataisen ja Kiviniemen linjaa Portugalin tukemisessa. Itälä itkee jostain demarien saamatta jääneestä tuesta muulta Euroopalta - kuitenkin hän itse tälläkin kirjoituksella yrittää saada lisää ääniä kokoomukselle. Kokoomuksen ja Keskustan kansalaisten huijaaminen tulevien tukisummien suuruuksista on käsittämätöntä. Saksassa tehdyn kyselyn mukaan 80% talouden professoreista on sitä mieltä, että nykyinen linja ei tule toimimaan. Toki Itälä väittää, että hän ja Katainen kutosen lukion lyhyen matikalla tietää paremmin miten ongelma ratkaistaan. Onnea Ville valitsemallasi tiellä.
Suomessa pitäisi siirtyä sellaiseen järjestelmään (vähän kuten jenkeissä), että joka vuosi osa kansanedustajista vaihdettaisiin. Näin puolueiden toiminta hallituksessa sekä oppositiossa olisi koko ajan kansalaisten huulilla ja puolueet joutuisivat koko ajan tilille äänestäjille. Nykyinen malli missä puolueiden mielikuvamainonta 2 viimeisen viikon aikana ennen virallista vaalipäivää saa äänestäjän unohtamaan kaiken paskan mitä sitä on edelliset 4 vuotta saatu kestää.
Eurooppa-juna on matkalla helvettiin. Siitä on järkevää hypätä pois. Suomen on jo aika.
Onhan Kokoomuksen tarot-korteilla tehdyt ennustukset ennenkin osuneet kohdilleen. Jyrki Katainen :"Talouskriisi ei tule koskemaan Suomea!". Yhtä uskottavaa on kokoomuksen talouspolitiikka ja ennustaminen kuin Ilkka Kanervan :"I did not have sex with that woman!".
Hei, ihan sama kävi mulla eilen mielessä kun Katainen vielä Ylen tentissä heristi etusormea valehdellessaan aivan kuten Clinton: I did not have sex with that woman..
Aika dramaattinen kommentti. Jos hypätään nyt, niin miten käy kun liikkuvasta junasta hyppää?
Se on vain Persujen väite, että siellä on helvetti. Sillähän tuntuvat pelottelevan.
Haloo
ikään kuin noin suuri asia olisi jo päätetty, jos maksaja on eri mieltä, syytetään populistiksi, mustamaalaajaksi etc etc
En ole kokkareilta nähnyt vielä yhtään hyvää argumentti, miksi heidän ajama tukilinja voisi oikeasti toimia.
Eihän se ole toiminut tähänkään asti, paljonko pitää heittää lisää kankkulankaivoon, ennenkuin asiasta päästään myös kokkaripiireissä selvyyteen.
aikaisemmin ajattelin että kokoomuksen voisi turhana liittää demareihin, koska erot olivat lähinnä kosmeettisia, nyt ajattelen, että turha pilata demareita noilla kokkaripojilla
Itälä jatkaisi Brysselissä vaikka resiinalla niin kauan kuin kiskoja riittää ja pässit pökkii vauhtia.
Ville Itälä:
"Kysymys on ennen muuta sosiaalidemokraattien venkoilusta..."
"... demarien nokkamiesten puheet eurooppalaisista velkasaneerauksista [ovat] enemmän kuin pelkkää vaalihuumaa."
"Avainsana tässä sanasodassa on "velkasaneeraus", jolla siis tarkoitetaan velkojen osittaista anteeksiantoa. Se on lähellä sanaa "velkajärjestely", johon saatetaan joutua ainakin Kreikan kohdalla."
Velkasaneeraus ja velkajärjestely ovat sama asia.
Kokoomus haluaa kaupata suomalaisille sitoutumisen Portugalin lainoihin, ja kieltää puhumisen kriisivaltioiden velkasaneerauksesta, vaikka he tietävät aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, että ainakin Kreikka siihen päätyy.
On ihan sama nimitetäänkö sitä saneeraukseksi vai velkajärjestelyiksi, kaikkia velkojaan Kreikka ei maksa, joten lainaajille ja takaajille tulee takkiin. Siksi vastuu veloista siirrettiin muille valtioille, vastoin EU:n lakeja.
Sauli Niinistö:
"Emme me liittyneet euroon, jossa otetaan vastuu toisten veloista. Me liityimme euroon, jossa se on nimenomaan kiellettyä".
Niinistön puolue on...
Kun Kokoomuksen Eurooppa-politiikkaa on solmussa, on aika syyttää muita. Ei edes säälipisteitä Ville Itälälle.
SDP on selkeä Eurooppa-puolue, jolla on selkeä ja vastuullinen linja myös vakausrahastoasiassa.
Mitä tulee Kataisen-Itälä pahanakselin selityksiin eläkeläisten rahojen menettämisellä, niin tässä näkyy myös kokoomuksen linja. VASTUULLISIA ei haluta rangaista. Onko vastuuttomasti eläkeläisten rahoja sijoittaneet eläkeyhtiöiden johtajat erotettu - EI! 90-luvun pankkikriisissä joitain pankinjohtajia haastettiin oikeuteen - kokoomuslainen ei kaveriaan tuomitse - ei edes Pyhän Pietarin edessä. Kyllä kaiken takana on se, että kokoomusta äänestävät sijoittavat menettäisivät sijoituksiaan ja nyt kokoomus haluaa tavallisen kansalaisen korvaavan ja takaavan sijoitukset, jotta kokoomuslainen sijoittaja kerkeää siirtämään sijoituksensa turvaan ja piiloon verottajalta.
Edit. Äsken MTV3 uutisissa eläkeyhtiön johtaja kommentoi suoraan Itälälle ja Kataiselle, jotka uhkailevat eläkesäästöjen menetyksillä. Menetykset olisivat maksimissaan PÄIVÄVAIHTELUN verran - eli lopeta jo Ville tuo paskan jauhaminen! Vai onko sinulla ja Jyrkillä taas paremmat talousasiantuntijat kuin eläkerahoitussäästöjen sijoituksesta vastaavalla henkilöllä?!?
Niinpä.
Eläkeyhtiöistä lähinnä KEVA on kunnostaunut riskinotolla, ja KEVAa valvoo Kokoomuksen Sampsa Kataja. Hieno titteli ja palkkio on, muttei vastuuta.
KEVA on jo nyt tehnyt 75mn alaskirjauksen Kreikan lainaan. Aika poikkeuksillista.
Ja kuinka ollakaan. KEVAssa istuu vanha tiimi sähläämässä. Korkojohtaja Forssell selittelee jotain sekavia TV:n haastattelussa, muttei kykene itse loogiseen ajatteluun, saati sitten vastuullisiin päätöksiin.
Mutta ei se mitään, pesti on varma ja mukava, ei huolta, palkka hyvä. Siinä on kiva lyhyen työpäivän ohessa viettää tuunti tai sillein talon kuntosalilla. Kun sitä vastuuta ei ole, niin eihän sitä tarvitse edes muodollisesti yrittää kantaa
EU on maailman suurin talousalue, suurempi kuin USA ja monta kertaa suurempi kuin Kiina.
EU:lla voi olla vaikutusvaltaa ja sanottavaa maailmanpolitiikassa mutta yksinään Suomi ei ole mitään.
On paljoin tärkeämpää saada EU:n asiat yhdessä toimimalla kuntoon kuin jäädä puristamaan nyrkkiä taskuun tänne Euroopan perukoille.
Yksin jäädessään Suomesta tulee Venäjän reservaatti.
EU on vain hieman isompi kuin USA, mutta ei kauan. Kiina on yli puolet EU:n ja USA:n talouden koosta, 2 x Japanin kokoinen. Kun Kiina ohittaa USA:n v. 2023, se on maailman suurin talous. Siihen on vain 12 vuotta! Ukkokoti EU jää jälkeen koko ajan.
IMF tilasto GDP 2010:
European Union 16.282.230 USD
USA 14.657.800 USD
China 5.878.257 USD
Japan 5.458.878 USD
Voi tietysti hyvin olla, että Kiina on suurin talous vuonna 2023 tai sitten ei. Kiinallakin on omat ongelmansa kovan kasvun ylläpidossa, kauaa ei Kiina voi olla maailman halpistuottaja. Kiinassa palkat ovat kovassa nousussa, energian saanti tuottaa kasvavia ongelmia, sitten ympäristön saastuminen ja valtava korruptio. Ja katsotaan nyt miten seuraava vallanvaihto onnistuu kun Hu Jintaon toinen kausi päättyy ensi vuonna. Kiinan hajoaminenkaan tulevaisuudessa ei ole poissuljetttu vaihtoehto. Mitä kauemmmaksi Pekingistä mennään, sitä vähäisempää on keskushallituksen kontrolli.
Tapahtui sitten mitä tahansa, on erittäin tärkeää, että Eurooppa maailman suurimpana talousalueena saa talousasiansa kuntoon. Euroopan kehityksessä Suomen on syytä olla mukana, mitä vahvempi Eurooppa on, sitä vahvempi on Suomi.
Kun otetaan huomioon, että €uron arvossa on tuollaiset 30-40 % ilmaa verrattuna leikkirahaksi muuttuneeseen dollariin, niin tilasto saa uuden ilmeen. BKT:n vertailu on sinänsä jonninjoutava harrastus, vaan mitäpä sitä ei egonsa pönkittämiseksi tekisi.
USA:n julkinen talous: konkurssi
Japanin julkinen talous: Fukushiman nopeuttama konkurssi
Euroopan sillisalaatti: yhteisen valuutan nopeuttama konkurssi
Tulos: ostovoiman globaali hiipuminen romahduttaa sijoitusten arvon: Superlama, toivottavasti kasinotalouden hautajaiset.
Menkää pelurit Vermoon. Siitä ei ole suurta haittaa kenellekään.
Hyvä Isosaari,justiin noin on tilanne.Olen koittanut sitä osoittaa tässä kaikille mutta naurua vain tulee.
Jaa nyt pelotellaan taas noilla oikeiston kliseillä "yksinjäämisestä" ja ryssän vihalla.
Ruotsi, Norja, Svetsi ovat "yksin" ja kas kummaa ovat pärjänneet ilman ketään aivan mainiosti.
Suomeen tulee tänä vuonna kolme miljoonaa venäläistä ja öljyn hinnan nousun vuoksi Suomen Venäjän kauppa on alkuvuonna noussut ennätyslukuihin, Venäjä on taas Suomen tärkein kauppakumppani. Ja jos Suomi ei rakenna lisää ydinvoimaa, sähkökin ostetaan tulevaisuudessa lisääntyvässä määrin Venäjältä.
Viisumivapaus Suomen ja Venäjän välillä toteutetaan joka tapauksessa lähivuosina ja sen jälkeen venäläisten käyntien määrä Suomessa monikertaistuu varmasti 10 - 15 miljoonan vuodessa. On hyvä, että Itä-Suomessa ja tietysti muuallakin varaudutaan tähän lisäämällä venäjän opettamista kouluissa ja persujen toivoma pakkoruotsin opetus kyllä sitten loppuu tarpeettomana.
Ei tässä mitään ryssän vihaa ole eikä oikeiston kliseitä vaan kylmää faktaa. Suomea eivät uhkaa Venäjän aseet vaan he tekevät sen dollareilla.
Suomella on kaksi vaihtoehtoa, olla osa Euroopan talousaluetta tai tulla taloudellisesti entistä riippuvaisemmaksi Venäjästä, yksin Suomi ei pärjää.
Ruotsi on EU:ssa, Norjalla on öljy ja Sveitsi on maailman turvapankki, Suomella on Venäjä.
Vielä Timo Isosaarelle: Mayojen vanhojen ennusteiden mukaan maailmanloppu tulee 21.12.2012. Saapa nähdä!
Jatkoa Timo Isosaarelle: Mitkähän ne Suomen vahvuudet ovat? Tulee mieleen ainoastaan kylmä pohjola Venäjän naapurissa. Ja kyllä se itsenäisyyskin NL:n aikana oli vähän niin ja näin, EEC:hen liittymiseenkin piti hakea lupa Kremlistä. Ja 1980-luvun loppuun asti Suomi oli täysin riippuvainen idän-kaupasta, että se siitä "itsenäisyydestä".
Mitäpä kaima, jos Suomi olisikin Suomi ja kävisi omien vahvuuksiensa pohjalta kauppaa niin Eurooppaan, Venäjälle kuin Kiinaankin? On päässyt unohtumaan, että olemme (tai ainakin olimme vuoteen 1995) itsenäinen, omista asioistaan päättävä valtio.
Ei täällä tosiaankaan yksin pärjätä, mutta nyt muut sanelevat ehdot, millä meidän pitäisi pärjätä. Siksi peräänkuulutan kansallista strategiaa ja yhteistä rintamaa sen toteuttamiseksi. Tukipumppu Pekkarisen tilalle olisi saatava kauppa- ja teollisuusministeriksi vaikkapa Timo Rope, joka Suomessa ehkä parhaiten ymmärtää strategisen suunnittelun merkityksen. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät äänestää kompetenssia, että saadaan tämä holtiton sulle-mulle-peli poikki.
EU:ssa on kyse prinssi Saksan ja prinsessa Ranskan häistä, joissa me olemme best man'ina. Hääpari lähettää laskun juhlista osallistujille. On kerrankin kuokkavierailla kysyntää.
Ja TImo L, vielä vastaten vahvuuksista, joissa resurssit eivät ole kohdanneet mahdollisuuksia: luonnonmukainen ruoantuotanto, bioenergiaratkaisut, mikrobiologian eri sovellukset, puunjalostuksen kilpailukyvyn palauttaminen, jne jne. Tietotekniikan kehityksessä meillä olisi paljon työsarkaa edelleen.
Niin, ja kansallisvaltion säilyttämisen perusedellytys on mahdollisimman vähäinen riippuvuus mistään ulkopuolisesta tahosta. Ostovoima tulee ja se menee, joten joustavuus täytyy olla kohdallaan. Nyt joustaa yritys kuolemalla ja työntekijä kortistossa.
Suomi pärjäili vapaana maana 78 vuotta, onko tämä orjuus jollain tavalla parempi? Irti Euvostoliitosta ja vapaus takaisin!
Eu muistuttaa enemään diktatuuria kuin demokratiaa, äänestysoikeus on viety presidentin,pääministerin ja komissarien valinnasta. Ja sitten vielä ihmetellään kun kansa ei päätöksiä niele kakistelematta.
Hyvä Ville
Juristina ja vanhana klassikkona tiedät, että jossain vaiheessajoutuu väkisinkin puhumaan totta. Muuten ei hyvä heilu.
Kerro siis: Onko Kutvosen idea
1) antaa Portugalille rahaa
vai
2) taata Portugalin valtionlainat.
Tämä ongelma on vaivannut äänestäjiä jo pdemmän aikaa; mistä siis oieasti puhutaan.
Kerrokerrokerro. Kakodemarithan aina kertovat, eikö?
Kerro sinäkin.
Toivon, että muutkin suomalaiset putoisivat EU-junasta.
Maailma ja talous ovat muutakin kuin vekseleitä pyörittävä Eurooppa ja kuiviin imetty Ruhrin hiilikaivos.
Muuten, annoin ääneni Hoskoselle, 24, joka osaa äänestää itsenäisesti.
Ville Itälä: "Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi edustavat eurooppalaista näkemystä ja vastuuntuntoa, hallitus antaa seuraajalleen hyvät eväät. Brysselistä katsottuna vastuullista olisi jatkaa kokoomuksen ja keskustan hallitusyhteistyötä."
Naurettavaa ja typerää, Ville Itälä, mutta sinähän edustatkin liittovaltio"kehitystä".
Puolueesi on kieltämättä ollut tehokas. Se on vaarallinen, nimittäin Suomelle ja suomalaisille. Kokoomuksen aika on tullut palata omalle paikalleen eli oppositioon.
Huomiosi on mielenkiintoinen: "Se on vaarallinen, nimittäin Suomelle ja suomalaisille. "
Olisi ihan valaisevaa, kun joku perustellusti selittäisi, KENELLE EUroopan unioni oikeasti on ollut hyödyllinen. Kun oikein tarkkaan analysoi, hyötyjien joukko näyttää jäävän melkoisen pineneksi.
Just joo Itälä! Mene nyt ihmettelemään sitä, kun Peräkylän mummon WC.n vetäisy saastuttaa Itämerta. Saattaa olla, että siinä on kaikkien aikojen tyhmin ihminen. Enkä tarkoita Peräkylän mummoa...
Minä olen kaikkien aikojen tyhmin ihminen kun en ymmärrä Kokoomuslaisten juttuja ollenkaan.
Jotain sellaista niillä taitaa olla kuin:
-köyhät kyykkyyn
-köyhyys on tyhmien ja laiskojen oma vika
-Kokoomus on paras
-minä olen muita parempi kun minulla on enemmän mammonaa
mutta muilta osin on jäänyt hämäräksi.
"Kannattaako demarien, joilla on eurooppalainen tausta, ...'
Minä vaan hieman ihmettelen Itälän määrittelyä eurooppalaisesta taustasta kun samaan aikaan haukkuu persujen maahanmuuttokriittisyyttä.
Persut ovat niitä jotka eniten arvostavat eurooppalaisia arvoja jotka ovat nykyään vaarassa euroopan maiden holtittoman maahanmuuttopolitiikan seurauksena.
Näyttää siltä että eurooppalaiset arvot ovat viety poliittiselle uudelleenkoulutusleirille.
Kokoomuskin on siirtynyt kannattamaan euroopan islamisaatiota.
Miksi kokoomus ei ole antanut suomalaisille pääkaupunkiseudulle työn perässä tuleville suomalaisille samoja mahdollisuuksia kunnan asuntoihin kuin kouluttamattomille pakolaisille.
Millä tapaa politiikka jolla suomeen haalitaan euroopan ulkopuolista kouluttamatonta väkeä pääkaupunkiseudulle koulutettujen suomalaisten sijaan edesauttaa yritysten toimintaa ?
Helsingin kaupunki on päättänyt ryhtyä syrjimään suomalaisia työhönotossa, ja pistää sen väen jonka pitäisi tehdä hommia lepäilemään kunnallisiin virkoihin.
Tulee mieleeni yksi tapaus jota kuvataan Octaviuksen blogissa:
http://octavius1.wordpress.com/2011/04/10/kaupunkien-maahanmuuttajakiint...
Olisin vähän vakuuttuneempi Villen, vakaan Rovaniemen ystävän, Brysselin äläyksestä, jos hän pari reunamerkintää olisi itselleen sallinut.
Ei tämä ole, Itälä, Brysselissäkään nyt sellainen "selvä nakki" vaan tämä on erittäin kuuman keskustelun kohde. Muuallakin kuin pohjoisessa, pienessä ja urheassa Suomessa.
Siinä keskustelussa on ytimessä myös komissaari Rehn, joka on tullut puuttuneeksi aivan selvästi Suomen eduskuntavaalitaiston kuumimpaan kysymykseen.
Kokenut futari (Rehn) ei ole voinut tehdä tätä vahingossa ja hän on aivan varmasti tiennut, että tästä meteli nousee päätykatsomossa.
Ei pääkatsomossa - vielä.
Kun EPP:n leipää syöt (Ville syö) niin EPP:n lauluja laulat (Ville laulaa).
Mie, ku syön PES-känttyä, laulan PES-lauluja.
(EPP = Euro-kokoomus PES = Euro-demarit)
Eikä siellä, Ville hyvä, olla sen lempeämpiä (Europuolueissa) kuin Suomessakaan.
Hyvää jatkoa etanoiden ja simpukoiden maahan, mie tästä Kaamasentietä Soankylään päin syrjäytyneitä hoitelemaan!
Kun kaikki euromaat ovat velkaisia,niin mitä kokoomus ja keskusta pelastaa?
Missä rahat? Eläkeyhtiöissäkö? Pankeissa?Öljy-yhtiöissä?
Kenen rahoja ollaan pelastamassa?
Mitä tapahtuu jos Portugali pelastetaan?
Poistuuko Euroopan maiden velka ja pystyykö Portugali maksamaan velkansa.
Minä en ole lainannut kenellekään mitää korkeilla koroilla,minun eläkefirma on lainannut minun tienattuja eläkerahoja Portugaliin.
Itälän päästö saattoi olla näiden vaalikinkereiden epä-älyllisyyden huipentuma.
Kyl määki Turuus. Ja todella ihan ehtaa turkulaista taudinkuvaa ilmentää koko puheenvuoronsa.
Samalla se on vankka lisä siihen kokoomuslaiseen uusperinteeseen, joka noudattaa venäläisen veljespuolueensa propagandatykityslinjaa. Itälä kommentoinee seuraavaksi Hodorkovskin asemaa; lienee sivuraiteella ja lännen sylikoira?
VI: "Brysselistä ei tietenkään parane antaa neuvoja Suomeen, mutta yhdestä asiasta on pakko muistuttaa."
Koko määkimisensä ei ollut muuta kuin "neuvoa-antavaa" kokoomuspropagandaa Suomen vaalikansalle, ja suoraan Brysselistä.
Tämä janttautuminen EU-kihojen suunnittelemaan veronmaksajien putsaukseen siirtää Kokoomuksen sivuraiteelle - ja pitkäksi aikaa.
Ville Itälä on jäänyt itse junasta Brysselin seisakkeelle, eikä varmaankaan edes taida muistaa olevansa Suomen kansalainen.
Mitä tulee SDP:hen niin käytännössä SDP:llä näyttää olevan sama kanta esim. Portugalin ja muiden vastaavien maiden tukemiseen Suomen valtion budjetista kuin Kokoomuksella. Ero on siinä, että Jutta Urpilainen haluaisi pidentää näiden maiden velkojen takaisinmaksuaikoja ja alentaa korkoja, mikä ei sittenkään liene kynnyskysymys kellekkään.
Koko Kokoomuksen ja SDP:n erimielisyys on täyttä bluffia, jolla hämätään kanssaa äänestämään SDP:tä esim. Persujen sijasta. Vaalien jälkeen tulevat ehkä Jyrki ja Jutta sopuisasti samassa hallituksessa jatkamaan Jyrkin aloittamalla linjalla. Eli velkarahan syytäminen Välimeren maihin jatkunee, vaikka SDP tullee olemaankin hallituksesa.
Itälän purkaus on naurettava, Suomessa on jo moni taloustietäjä sitä mieltä että pankit pitäisi päästää konkkaan ja näin säästää veronmaksajien rahoja.
Samoin Britit ovat olleet jo pitkään tolla linjalla.
Kokoomus ja kepu haluavat vain pelastaa pankkiirikaverinsa jotta näille ei tulisi pipi.
EU on menossa alas. Suurin osa sen jäsenmaista ovat tuhlareita joita ei saada kuriin, eikä edes tahdota saada.
EU:lla ei ole mitään sosiaalista agendaa tai ohjelmaa.
EU on sotahulluja täynnä. Nytkin Libyan sota sakkaa pahemmin kun jenkit ovat tajunneet mihisn paskaan Ranska ja Englanti yrittivät sitä vetää.
EU on täynnä rappiota ja korruptiota ja kieltoja ja valontaa. Se on kuin NL jossa mielipiteet koitetaan vaientaa.
Onko Itälän mieleen juolahtanut sellainen mahdollisuus että tuo Eurooppa-juna olisi mahdollisesti ajamassa päin betoniseinää? En toki väitä että niin on varmasti käymässä vaan nostan esiin myös sellaisenkin vaihtoehdon.
Lyhyesti: Kyllä on. Kokoomuspojat ovat ensimmäisen luokan vaunuissa ja vetävät perässään kakkosluokkaa. Karjavaunuja lastataan parhaillaan. Tervemenoa.
Pahin vaihtoehto Suomelle, jos näin tapahtuisi, koska Euroopan taloudellinen ahdinko ajaisi koko maailmantalouden kaaokseen. Suomi menisi mukana oli Suomi EU:n jäsen tai ei ja olisi Suomessa markka tai euro.
Persujen on typerää uskotella, että EU:sta eroamisella tai markasta luopumisella olisi muuta kuin negatiivinen vaikutus Suomen taloudelle.
Pitää olla umpisokea, jos ei jo huomaa maailmantalouden olevan kaaoksessa. Peittelykin kyllä on huippuluokkaa.
Ei talous ole mikään itseisarvo, joka määrittää kaiken. Meille on vain muodostunut kuva siitä, että kaikki arvot ovat kaupan, ja niiden hintojen kuuluu nousta.
Me tarvitsemme tietyn määrän tuotantoa, jotta perusturvallisuus taataan kaikille. Sillä on rahan ja talouden kanssa hyvin vähän tekemistä, ellei tuotantotekijöiden hintaan pumpata keinotekoista rahallista arvoa.
Nykyinen huoltosuhde on siinä suhteessa aivan käsittämätön. 10 % porukasta osallistuu tuottamiseen. Loput kuluttavat ja nostavat tuotantokustannuksia. Aivan älyvapaata puuhaa.
EU-maat ovat taas hieman lähempänä totuuden tunnustamista kuin eilen. Kun Kreikan apupaketti ei riittänytkään, joudutaan keksimään jotain muuta. On pelkkää saivartelua pohtia, leikataanko velkasummia nyt vai myöhemmin, vai sovitaanko vain uusista maksuaikatauluista. Velkajärjestelystä eli velkasaneerauksesta on kuitenkin kysymys. Portugal seuraa todennäköisesti perässä. http://www.welt.de/finanzen/article13085691/Euro-Staaten-verlieren-Glaub...
Euro-Pendolino jämähti Turkuun. Tämä vetää maton koko hallitusrintaman EU-politiikan alta.
Tällaisessa maailmassa elämme: Jo turvaan kertaalleen päässyt Espanja on kuulemma tänään aamupäivällä hoippunut takaisin kuilun reunalle. Siis mitä? No joo joo ja tietysti Suomen eduskuntavaalien takia! : D
http://www.eleconomista.es/flash/noticias/2990543/04/11/La-prima-de-ries...
Ketä varten Rehn ja Katainen enää höpöttelevät? Saksan valtionvarainministeri Schäuble myöntää, että Kreikan velat järjestellään jo ennen vuotta 2013. http://www.jornaldenegocios.pt/home.php?template=SHOWNEWS_V2&id=479409
Velkajärjestely ei ole velkasaneeraus! On aivan varmaa, että velkoja tullaan järjestelemään, se on jokaisessa maassa normaalia VVM:n puuhaa.
Älä viitsi, kyllä se sitä ihan tasan tarkkaan on. Kaikki olisi tietysti hyvin helppoa, jos Kreikan tai Suomen VVM saisi itse päättää, milloin ja miten valtion velat maksetaan. Ihan niin ihanassa maailmassa emme kuitenkaan vielä elä : D
...ja tämähän merkitsee santsikierrosta talousapua Kreikalle ja Portugalille.
Ai kun kiva.
"Sdp:n ja Persujen yhteishallituksen, vasemmistoliitolla täydennettynä, Juttu Urpilainen muodostaisi. Sitä minä Brysselissä ihmettelen. Siihen hallitukseen ei taidettaisi saada edes Rkp:tta."
Hallituksen muodostajastahan tämä riippuu, mutta KD:kin mitä luultavimmin lähtisi EU-kriittisenä, ja Kokoomuksen tavoin muuten EPP-puolueen jäsenenäkin, tuollaiseen hallituskokoonpanoon.
Jyrki Katainen itse sanoi eilen, ettei kukaan voi tietää mitä vaalikauden aikana tulee vastaan. Silti hän pitää ainoana vaihtoehtona vakausmekanismiin osallistumista, joka varmistaisi vain sen, että Keskustan ja Kokoomuksen vaatimien takausvastuiden kautta suomalaiset veronmaksajat saavat mahdollisuuden maksaa velkasaneerausta toisensa jälkeen. Kreikan tapaus on jo saletti. Se tähän asti sovittukin 10-15 miljardin paukku upottaa Suomen talouden, taatusti, jos koko riski realisoituu. Jätetäänpä ottamatta lisää vastuita! Ihan hyvällä jätetään antamatta uusia krapularyyppyjä "potilaalle".
Suomi on euromaista kilpailukykyisimpiä; joidenkin euromaiden velkasaneeraus johtaisi euron ulkoisen arvon putoamiseen ja vaikka vientimme euromaihin tyrehtyisikin, euroalueen ulkopuolelle ja välillisesti toisen toimivan maan, Saksan, alihankinnan kautta vientimme taatusti vetäisi paremmin kuin koskaan. Korkojen nousu iskisi inflaation nollaan tai deflaation puolelle. Sellaisessa tilanteessahan me elimme juuri vuoden verran: tuntuiko se niin kauhealta? Oikeasti? Nyt inflaatio laukkaa jo 3% ja palkkakiri alkaa: pienituloiset ja tukien varassa elävät putoavat kelkasta.
Kasvukauden investoinnit on jo suurelta osin tehty. Tarvitaanko nyt muuta lainarahaa? Sitten vain hallitustyöhön ja rustailemaan budjetin alijäämää kuntoon mm. nostaen rikkaimpien, yli 200000€ ansaitsevien henkilöiden keskimääräinen tuloverotus nykyisen pääomatuloverokannan (28%) tuntumasta vähintään 35%:iin, mitä 200000€:n tulonsaaja keskimäärin maksaa. Ja toki leikkauksiakin tarvitaan. Jyrkillä ja Marilla on valtioneuvoston kanslialla laaditetut leikkauslistat valmiina, joita he varmasti mielellään Jutalle tai Timolle lainaavat. ;)
No Petri, jos mielestäsi niin mielellään lainaavat, niin miksi eivät kertoneen esim eilen julkisesti vaalitentissä ja jos siis mielestäsi ovat povitaskuissaan valmiina ???
Ruotsalaisen "Dagens Industri" lehden (numero ilmestynyt 4.14) mukaan Saksan valtiovarainministeri uskoo Kreikan joutuvan osittaiseen velkasaneeraukseen jo ensi kesänä. Siinäpä saavat sitten villeitälät ja jyrkikataiset selitellä puheitaan.
Antaa saksalaisten tehdä omaa politiikkaansa, siellä on aina jotkut vaalit menossa.
Eiköhän tämä ollut nyt tässä, Ylen kannatusmittaus ennustaa persuille 15.4%:n kannatuksen, itse veikkaan lopullisen tuloksen oleva 12.2%.
Oma veikkaukseni on n. 13-14%. Kova tulos joka tapauksessa mutta tuloksena on se, että Kokoomuksen hegemonia vain vahvistuu. Ts. persut vain vahvistivat jo vuodesta 1987 vallinnutta linjaa.
Hyvä Itälän Ville, vaikka tieto väittämän mukaan lisää tuskaa, niin tämän kirjoittamasi aiheen suhteen olen sen valmis ottamaan vastaan.
MAINOSTOIMISTO BOB - ”Vastuullinen markkinatalous on työväen paras ystävä”
Voitko Sinä kohteliaimmin laittaa tiedon liikkumaan sieltä Rysselistä tänne Suomeen? Euroopan velkojen verkostosta on saatava esille ainakin seuraavat perusasiat. Tekstiselostein ja kaavioin varustettuna:
1. Kuka lainasi Euroopassa alunperin kenellekin?
2. Kuinka paljon ja minkälaisin sopimuksin sekä vakuuksin?
3. Miksi vakuudet eivät riittäneet? Mihin lainatut varat lopulta menivät?
4. Kenelle nämä nyt vapaana vellovat euromaiden tuet lopulta päätyvät?
5. Ajetaanko jättitukien piiriin koko ajan sinne kuulumattomia velkoja?
6. Miten takuuvelkojen takaisinmaksua voi seurata?
7. Euromaiden valtapuolueiden ja niiden edustajien vaalirahoittajat koko 2000-luvulta?
8. Mihin yksilöityihin lakeihin tai juridisiin sopimuksiin Suomen loputtomalta tuntuva roikkuminen tässä jatkuvasti pullistuvan eurokuplassa pohjautuu?
9. Ketkä henkilöt käytännössä euron pelastustehtävää hoitavat? Suomessa? EU:ssa?
10. Ovatko muut euromaat joutuneet muuttamaan perustuslakejaan Suomen lailla?
Tausta kohta numerolle 10 netistä hakusanoilla:
HE 60/2010 toimivalta
Nämä perustiedot saatuamme mekin tiedämme; mikä tilanne on ja miten siihen on jouduttu?
Muuten. Näin Kataisen Jyrki loihe lausumaan 12.3.2010, joten kyllä me tuo paikkansa pitävä tietopakettikin kestetään:
KOKOOMUKSEN LEIPÄLAJINA REHELLISYYS
”Ensi kevään eduskuntavaaleihin puolue lähtee politiikassa hieman erikoisella teemalla – kokoomus nimittäin uskoo voittavansa vaalit rehellisyydellä.
Katainen uskoo, että kansa kyllä ymmärtää talouden tosiasiat, kun niistä kerrotaan suoraan.
- Suomalaiset ovat fiksuja ihmisiä jotka vaativat poliitikoiltaan paljon – erityisesti rehellisyyttä. Ja sehän meille sopii, sillä se on meidän leipälaji.”
Lähde: MTV3 uutiset 21.03.2010
- Aurinko paistakoot ja Suomen sisäiset Berliinin muurit murtukoot! -
Villelle muistutukseksi, että suomalaiset poliitikot ovat vastuussa suomalaisille äänestäjille, ei muille eurooppalaisille poliitikoille. Koska suomalaiset oppivat seisomaan omilla jaloillaan. Ennen oltiin rähmällään Neuvostoliittoon, nyt ollaan rähmällään Brysseliin. Mikään ei ole muuttunut historian saatossa.
Ville hyvä, mistä johtuu, että kukaan muu kuin Timo Soini ei ole viimeiseen kahteen vuoteen ollut kertomassa Suomen kansalle mitä siellä touhutaan, siis Parliament of European Unionissa ?
Kreikan valtio väittää säästävänsä, mutta ei kerro miten. Taas pelataan aikaa, jotta putsaus voisi jatkua vielä vähän aikaa. Deutsche Telekomille tarjotaan siivua telebisneksessä, myös energia, vedenjakelu, jätehuolto, satamat ja alueelliset lentokentät ovat ilmeisesti menossa velkojille. http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite1_1_15/04/2011_387730
Tätäkö peliä te haluatte tukea?
Leveä on villen hymy mutta ei paljon köyhää hymyilytä kun kokoomus ajaa kadulle.
Kuinka kauan tätäkin Itälän demari-Eurooppa-juna-juttua oikein aiotaan pitää tuolla ylös nostettuna etusivulla? Vaali-iltaan saakkako?
Itälän "velkasaneeraus" ja "velkajärjestely" sanoilla "leikittely osoittaa sen tason,missä kokoomuksen toiminta menee.
Pankkien pitäisi toimia reaalitalouden hyväksi eikä päinvastoin,niinkuin
tässäkin tapauksessa yritetään viimeiseen asti vakuuttaa.
Vaalien jälkeen on tilanne toinen...alkaa tulla lisää näitä "kiviniemeläisiä selityksiä" yllättävyydestä.
Perseaukisilta ei voi loputtomiin nyhtää huippukorkoa, nyt kokoomus vaatii mukamas kansallisen edun nimissä rahoittamaan (koronkiskureita, että suomi säästyy. Herroilla ei vain tule ajatelleeksi, että keinottelutalous on myös kotimaassamme vetänyt kansalaisten maksukyvyn äärirajoille, joten jotain on tapahduttava, että tästä hulluttelusta tulee loppu.
Niin Esa. Ei paljon ole intoa työntekoon kun työn hedelmät, verotulot, rahdataan ulkomaille, Kreikkaan,Irlantiin ja Portugaliin.. Kokoomuksen mantra, työtätekemällä, tuntuu näissä raameissa valjulta.
Ville Itälä,
väännän rautalangasta: pankeilla on monopoli raha-nimiseen tuotteeseen. Pankki lainaa kaikille jotka lainaa haluavat. Pankit lainaavat kuitenkin velalliselle ainoastaan pääoman, ei muuta.
Näin tapahtuu täysin riippumatta siitä onko raha luotu tyhjästä (otettu laina kirjataan tilille "rahaksi"), lainattu muualta (esim. euribor), tai toteuttaako pankki ns. maturiteettitransformaatiota .
Lainasta maksetaan korko eli "rahan hinta". Pankkiin on palautettava lainattu tuote (raha) kokonaisuudessaan sekä korko, joka on tuotteen hinta. Korot maksetaan rahalla, jonka tuottamiseen pankeilla on monopoli.
Yritys- ja yksityisvelkojensa lisäksi veronmaksajat maksavat valtion julkista velkaa.
ERVV- ja EVM-pankkitukitalkoiden ainoana tarkoituksena on saada lainahanat auki, jotta rahaponzi ei romahda sekä suojata sijoittajien omaisuuden arvoa.
> mahdoton yhtälö.
"Siihen hallitukseen ei taidettaisi saada edes Rkp:tta."
Ville Itälän hallitukseen otettaisiin kyllä RKP, jotta olisi jokin instanssi, joka komentaisi pääministeri Itälää ja Sasia.
Itälä itse on pudonnut Suomi-junasta. Ottakaa siihen kokoomuslogoon vihreä kuohittu leijona nykyuisen tilalle ja sotkekaa siihen EU-tähdet ympärille ja tre kronor sekaan.
Liemeen joudutaan, jos kokoomusta äänestätte! Muistakaa tämä sunnuntaina.
Susanna Kuparinen Talouselämä-lehdessä hallituksen värkkäämistä veronkierron mahdollistavista lakiesityksistä, joilla saadaan mm. poliitikkojen omistukset piiloon:
http://www.talouselama.fi/eduskuntavaalit2011/12042011/article610092.ece
Leikataanko vai verotetaanko? 12.4.2011 17:41
Susanna Kuparinen: Kriisistä kriisiin VM puree ja lyö
Susanna Kuparinen, ohjaaja, Voima-lehden toimituspäällikkö
"Eikö ole aika erikoista, että vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen Suomessa on kriisi. Nousukautena säästetään pahan päivän varalle, kun paha päivä koittaa, sitä rahaa ei olekaan.
Valtiovarainministeriön politikoiminen kestävyysvajeella on signaali siitä, että ministeriön virkamiehet ovat valmiita kokkaamaan kasaan ihan mitä tahansa hatusta kiskottuja lukuja, että kokoomus (ja keskusta) voittaisi vaalit.
Samaan aikaan VM laatii lakiehdotuksia, joilla halutaan mahdollistaa muun muassa poliitikkojen ja virkamiesten omistusten salaaminen pörssiyhtiöissä ja listaamattomissa yrityksissä.
Keskellä vaalirahaskandaalia, helmikuussa 2009, silloinen hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi antoi VM:lle mandaatin, jonka mukaan lähinnä finanssialan intressiryhmistä koostuvan työryhmän pitää laajentaa hallintarekisteröinti koskemaan myös suomalaisia omistuksia suomalaisissa yrityksissä.
Lakiehdotus on nyt lausuntokierroksella. Siitä päättää seuraava eduskunta.
Jo nyt suomalaiset sijoittajat kiertävät pääomatuloveroa vähimmäisarvioiden mukaan 800 miljoonalla eurolla vuodessa. Tähän olisi yksinkertainen lääke: etävälittäjien ilmoitusvelvollisuus.
VM:n tulkinnan mukaan välittäjiä ei kuitenkaan voi velvoittaa ilmoittamaan tietojaan verottajalle.
Ruotsissa velvollisuus on. VM:n ruotsalaiset kollegat suhtautuvat verotuloihin vakavasti..."... jatkuu
Ja paskan marjat. Kahvipöytäkeskusteluissa normaalit vastuulliset kansalaiset ihmettelevät sitä, että miksi Kokoomus tukee rahapelureita.
Keskustan Mika Lintilä väittää että pankkien "vastuuseen saattaminen" veisi vuosia. Eihän ne pankit mistään vastuussa ole, ne on ihan normaaleja velkojia.
Homma hoidetaan siten että pankit taivutetaan osittaiseen velkojen anteeksiantoon, akordiin. Suomen tulee näyttää esimerkkiä siten että se toteaa ettei enempää rahaa tipu.
Kummallisia asioita latelee porvari meppi, tuntuu siltä että Itälän jutut on niinkuin rahattomalla lehmänostajalla,se on ryhdikästä ja vastuunkantoa kun aletaan kyseenalaistamaan hölmöläisten tekemisiä.
EU:n harjoittama politiikka ei ole mitenkään järkevää, vaan tässä näkyy järjetön rahavallan peukalon jälki,jossa voitot on yksityisä mutta tappiot yhteisiä tämänkaltaista on nykymeno EU:ssa.
Ei Suomalaisten kannata paljon sormella osoitella muita, hyvinvointivaltion olemassa olo näyttää katoavan taivaantuuliin, yhä enemmän vaikuttaa siltä että luokkayhteiskunta on tulossa voimallisesti Suomeen,porvarien yhteisyrityksenä.?
Itälä ei ole huomannut, että tämä samainen Eurooppa-juna on vaihtamassa sekä veturinkuljettajia että konduktöörejä.
Nykyiset kun pistävät pökköä pesään vielä, vaikka junan on todettu jo olevan pistoraiteella, joka vie hylättyyn kaivoskuiluun. Sinne uhkaa nykymenolla mennä eurooppalaisten veronmaksajien rahatkin.
Kataisen kusetusviesti, jonka mukaan Suomen työllisyyden ja hyvinvoinnin jatkuminen vaatisi veronmaksajien heittävän miljarditolkulla rahaa eurooppalaisten pankkien tappioiden katteeksi, alkaa olla jo julkinaurettu muuallakin Euroopassa.
Käyn viemässä ääneni oppositiolle, joka on tehnyt ansiokasta työtä kokoomuskuplan puhkaisemisessa.

Kommentoi 79 kommenttia