Ville Itälä Pientenkin EU - Ville Itälän euroblogi

Suomi tarvitsee Itämeriministerin

Brysselin näkökulmasta Suomen hallitusneuvottelut sotkevat enemmän kuin selvittävät, ainakin toistaiseksi. Kiemurtelu Portugalin apupaketin kanssa on syönyt uskottavuutta ja levittää epätietoisuutta Suomen EU-politiikan linjasta. Uskottavuuden parantamiseksi ”jotakin tartis tehrä”. Nato-jäsenyyttä, joka olisi yksinkertaisin maineen kohotus, tuskin kannattaa edes ehdottaa.

 

 

Tärkeintä olisi pyrkiä muokkaamaan uuteen hallitusohjelmaan uskottavasti Suomen ulkopolitiikan peruslinjat. Monet kyselevät, onko sellaisia ollenkaan, vaikka Suomen politiikan ainoa erottuva jakolinja on juuri EU. On siinä Alex Stubbille haastetta. Olennaista on, että Suomessa katsellaan EU:ta ikään kuin ulkoa päin. Pitäisi siis tehdä ohjelma, joka vakuuttaa, että olemme täysillä mukana unionissa.  EU-ohjelma merkitsee kylläkin sitä, että sellaisissa asioissa kuin verotuksen harmonisoinnissa pitäisi ottaa askelia yleiseurooppalaiseen suuntaan ja siten tosin myös edistää liittovaltiokehitystä. Onko siihen uskallusta, kun Soini huohottaa niskaan oppositiosta ja Arhinmäki hallituksesta.

 

 

Toinen ja yhtä tärkeä seikka on, että Suomelle pitää laatia Itämeri-ohjelma. Itämeren yhteistyö ei ole noussut siivilleen, vaikka EU:n Itämeri-ohjelma olisi antanut siihen mahdollisuuksia. Nyt Itämeri alkaa kuivua EU:ssakin, kun asiaa ei aja kukaan muuten kuin juhlapuheissa. Suomi voi nostaa asiaa sanomalla, mitä me oikein haluamme. Toiseksi asiaa pitäisi sitten myös oikeasti alkaa ajaa.

 

 

Hallitustason ongelma on, ettei tällä hetkellä Itämeri kuulu kokonaisuutena yhdenkään ministerin tehtäviin. Minusta Suomen hallitukseen olisi nimettävä Itämeriministeri ja hänelle resurssit. Nyt ulkoministeriössä on Itämerilähettiläs, mutta olen kuullut, että vakanssia ollaan ajamassa alas. Itämeriministerinä voisi luontevimmin toimia joko ulkoministeri, EU-ministeri tai ympäristöministeri. Pääasia on, että Itämeri nostetaan kunnolla ministeritasolle.

 

 

Itämeriministerin ensimmäisiin tehtäviin kuuluisi rikkidirektiivin muutos. EU-maiden Itämeriliikennettä uhkaa katastrofi, jos nykyinen nollatasoinen rikkipäästövaatimus toteutetaan. Sen jälkeen Itämeren laivaliikenne siirtynee kokonaan Venäjän hoidettavaksi. Sitäkö tässä kaikessa viisaudessa on haluttu? Direktiivin täytäntöönpanoa pitäisi lykätä senkin takia, että nurkan takana on odottamassa teknisiä ratkaisuja, jotka muuttavat tilanteen.

 

 

Kolmanneksi Suomen hallitusohjelmassa pitää ottaa huomioon EU:n maatalouspolitiikan tuleva muutos. Suomessa pitäisi saada muutoksen myötä vain yksi tukialue. Arvelen, että seuraavan maatalousministerin tehtävä on vaativa ja siihen tarvitaan paljon asiantuntemusta, arvovaltaa ja kansainvälistä osaamista. Mistä sellainen mies tai nainen löytyy? Kokoomuksesta vai Rkp:sta? Oppositio ei päästä ministeriä helpolla, uskallustakin tarvitaan.

 

 

 Ja sitten vielä yksi yksityiskohta, joka pitää säätytalon sekamelskassa muistaa. Ulkomailla asuu nyt 1,3 miljoonaa suomalaista äänioikeutettua kansalaista, joiden äänestäminen on tehty erittäin vaikeaksi. Määrä lisääntyy. Yli 50 maassa, mm. Ruotsissa, asia hoidetaan kirjeäänestyksellä, jota meillä ei käytetä. Suomessa se olisi aika toteuttaa nyt. Varmuuden vuoksi ehdotan tätä varovaista mallia, kun modernimpi versio eli nettiäänestys, jota eteläisessä naapurissa Virossa menestyksellä käytetään, on oikeusministeriössä vielä kovemmassa vastatuulessa. Kirjeäänestyksestä on olemassa valmis esitys, se vaatii vain hallitustason vahvistuksen. Tähän asiaan liittyy se, että oikeusministeriksi pitäisi löytyä henkilö, joka ei ihan tahdottomasti usko kaikkia virkakunnan selityksiä. Tiedän kokemuksesta, että oikeusministeriössä virkakunta kertoo ensiksi, miksi asiaa ei voida toteuttaa. Ministerin tehtävä on sanoa, miksi ja mitä tehdään, ei vain nyökyttää päätä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Suomi tarvitsee itämeriministerin yhtä kipeästi kuin valtioneuvoston Audi A8 perseenlämmittäjä lämmitettävän perseen, eli n 24 V jännitteellä.

Käyttäjän jotu kuva

Itälähän on täysiverinen nuija:

"Uskottavuuden parantamiseksi ”jotakin tartis tehrä”. Nato-jäsenyyttä, joka olisi yksinkertaisin maineen kohotus"

harvemmin tälläisiä vertauksia ja huokailuja mitä muut meistä ajattelevat enään kuulee.

Ja sit Itämeriministeri........ laitetaanko itämeriresidentti samaan hintaan?

Missä oli Ville Itälä, kun Nord Stream oli agendalla? Säälittävää populismia YYA-hengessä.

terv. Tynkä-Karjalan Antti

PS. Mallia olisi voinut ottaa vaikka kolleega Andres Tarandista.

Käyttäjän seppohilden kuva

Kuule Ville, totesit:

"Brysselin näkökulmasta Suomen hallitusneuvottelut sotkevat enemmän kuin selvittävät, ainakin toistaiseksi. Kiemurtelu Portugalin apupaketin kanssa on syönyt uskottavuutta ja levittää epätietoisuutta Suomen EU-politiikan linjasta. Uskottavuuden parantamiseksi ”jotakin tartis tehrä”. Nato-jäsenyyttä, joka olisi yksinkertaisin maineen kohotus, tuskin kannattaa edes ehdottaa. "

Kokoomushan lähti SDP:n kanssa muodostamaan hallitusta. Minä sinuna katsoisin hieman hallituskumppanisi puoleen ja toteaisin mieluummin rehellisesti sanojasi pääosin lainaten:

"Brysselin näkökulmasta SDP:n omat hallitusneuvottelut sotkevat enemmän kuin selvittävät, ainakin toistaiseksi. Myös SDP:n kiemurtelu Portugalin apupaketin kanssa on syönyt uskottavuutta ja levittää epätietoisuutta SDP:n EU-politiikan linjasta. Uskottavuuden parantamiseksi ”jotakin tartis tehrä”. SDP:n europarlamentaarikon Jaakonsaaren kannattamaa Nato-jäsenyyttä, joka olisi yksinkertaisin maineen kohotus, tuskin kannattaa muille SDP:ssä edes ehdottaa."

Käyttäjän uskap kuva

Out of order and black out. Missä todellisuudessa Mepit elävät? Olen minäkin Brysselissä käynyt, mutta tuollaiselta tartunnalta onneksi säästynyt.

Suomi on ainakin vielä jollain lailla itsenäinen valtio. Kuinka ollakkaan Meppien ja Brysselin vaikutusta ja painetta yritetään lisätä koko ajan. Vaalituloksen ja hallitusneuvotteluidenkin osalta Brysseli taitaa olla aktiivisempi kuin Katainen konsanaan.

Bryssel sai jo persut ulos hallituksesta ja pelko lieveni. Liittovaltiota kohden vievä tie on avoin. Ja vielä kehdataan ihmetellä miksi persut sulkivat hallitusoven. Johtopäätös tästä on väistämättä se, että Kokoomus olisi hallituskiimassaan valmis istumaan hallituksessa joka olisi muuttamassa suomen poliitista järjestelmää kommunistiseksi.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Pro Baltic, jos siihen liitetään Pohjoinen ulottuvuus joko päälle tai vierelle ja siihen taas arktinen logistiikka, ympäristö, ulkopolitiikka ja energialähteet.

Eikös tästä ole oltu diilissä tähänkin asti, Ville?

Mutta:

Kun Välimeri on kaatumassa Arabikadun kapinaan, voi siinä mennä "pesuveden mukana" koko "Macroregions"-missio.

Käyttäjän vejuvee kuva

Joo ei riitä Itä-meri.
Siihen on saatava koko meidän merialueet ja myös järvet.
Nytkin on heti alettava suunnittelemaan lakia,
joka kieltää veteen rakentamisen.

Nytkin Tornio- Kemi ja Simojoen edustalle aiotaan rakentaa
atomivoimala sekä useita satoja tuulimyllyjä MEREEN.
Atomivoimalakin alle 10m merenpinnasta ja
osa merenpohjan alapuolelle.

Ajatellaampa järvet, kohta niiden ulapat ovat
tuulivoimaloita täynnä.

Kyllä yhden ministerin on syvennyttävä näihin
vähäjärkisiin suunnitelmiin.

Käyttäjän jheyno kuva

Oleellista on saada joka helkkarin asialle oma ministeri ja ministeriö. Muutoinhan poliitikoille ei riitä suojatyöpaikkoja.

"Ulkomailla asuu nyt 1,3 miljoonaa suomalaista äänioikeutettua kansalaista "

Kokoomuslaisilla nämä luvut ovat hannahemminkimäisen hanskassa. Kirjoittaisin lol mutta itkettää...

Juu, ja oma ministeri saimaalaisille norpille, niin ympäristöministeriö voidaankin lopettaa.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

ARLEM menetti jo Välimeren etelärannan, nyt alkaa mennä pohjoisranta.
"Tuokokuun viidennentoista päivän liike" on lähtenyt lentoon?

5.6. aikovat samaa "Torilla", kilpailemaan 16.5. illan kanssa?

Kun Pariisissa oli kevät ja Prahassa elokuu 1968, Suomessa sitten innostuttiin Vanhaa valtaamaan.

Entäs nyt?

Käyttäjän Savolax kuva

Joo lisää rahaa vaan Venäjälle joilla reppanoilla ei ole rahaa laittaa edes vedenpuhdistamoihin jne. Taas yksi salkku lisää parinkymmenen pikkupampun palkat päälle! Siihen kyllä riittää rahaa mutta toisaalla...
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vanginvartijat-tyrmistyivat-millainen-...
Hyvä KOKOOMUS ja VIHREÄT !

Käyttäjän HaMi kuva

Rahaa pumpataan Ulkomisteriöstä Venäjälle vuosittain parikymmentä miljoonaa kehitysavun lailla.
Saldo on jo nyt yli 100 miljoonaa.
Tässä viimevuotisia kohteita:

Pietarin vesisektorin kehittämisohjelma 14.262.527€
Pietarin vesisektorin Nevan suorien päästöjen sulkemishanke 1.900.000€
Etelä-Kuolan paikallishallinnon kehittämisprojekti 630.184€
Perheyrittäjyyden kehittäminen Muurmanskin alueella 180.000€
Lapin ja Muurmanskin työhallintojen yhteistyö 281.200€
Vertaisneuvonta nuorten ennaltaehkäsevässä huumetyössä 128.810€
Keuhkoahtaumataudin (COPD) ehkäisy ja hoito Muurmanskin alueella 281.333€
Pelastutoiminnankehittäminen Muurmanskin alueella 296.151€
Poliisin tiedonhallinnan, tiedonvaihdon ja yhteistyön kehittäminen Barentsin alueella 202.765€
Korruption vastainen hanke Muurmanskin alueella 123.460€
Kulttuurimatkakäytävä "Karelia" 200.000€
Karjalan maaseudun pk-yrittäjien koulutus ja neuvonta 141.500€
Sortavalan energiatuotannon investointiohjelma 67.900€
Karjalan tasavallan työhallinnon kehittäminen 311.805€
Äänisjärven vesiensuojelun kehittäminen 228.000€
Turvallinen lapsuus ja terveellinen elämä Karjalan tasavallan pohjoisissa piireissä 183.600€
Paikallisen terveystiedon välittäminen päättäjien ja väestön käyttöön 217.230€
Yhdessä päihteitä vastaan tiedon levittäminen 130.000€
Karjalan tasavallan kansalaisyhteiskunnan kehittäminen 57.400€
Viittomakielialan koulutus Petroskoissa 181.700€
Paikallisen itsehallinnon kehittäminen Pietarissa 640.854€
Verkkovälitteisten opetusmenetelmien käyttöönotto etäopetuksessa 213.270€

Kohteiden venäläisrahoituksen osuutta ministerö ei ole edes selvittänyt.

Mitä järkeä täälläkään kirjoittaa, jos näin merkittävän asian esiintulo ei synnytä reaktioita?

Hannu Mikael,

asiatekstit eivät täällä enää pure.

On ilmeisesti kirjoitettava viitasaaren ja rovaniemen kielellä, jotta argumentointia syntyy.

Laadusta en taida mennä takuuseen.

Tärkeintähän on Itämeren nimen vaihtaminen?

Vai niin. Että lisää ministereitä, joiden asioita tosiasiassa hoitavat avustajat ja virkamiehet.

Ei asiat siitä paremmiksi muutu, että joku nimitetään ministeriksi. Voisi olla eri juttu, jos ministeriksi valittaisiin ihminen, joka asiasta jotain tietää, mutta ministereitä kierrätetään poliittisin perustein. Ihan vaan esimerkkinä: mikä pätevyys hammaslääkärillä on hoitaa sosiaali- ja terveysministerin tehtäviä? Aivan oikein, ei mikään. Hän on saanut koulutuksen ronklata ihmisten hampaita ja se onkin sitten siinä.

Jos halutaan Itämeriministeri, niin kuka neuvotteluissa olevien hallituspuolueiden kansanedustajista olisi siihen pätevä? Osaatko vastata?

Käyttäjän jukkaheinonen kuva

Mielestasi siis hallituksen ja eduskunnan voisi lakkauttaa. Jaisi jaljelle presidentti.

Milla tavalla luulet kansan kontrolloivan virkamiesten asiainhoitoa, jos kansalla ei ole valitsemiaan edustajia?

En minä niin sanonut. Ihmettelin vaan miksi pitää jotain uutta tyhjäntoimittajaa nimetä ministeriksi. Et kai sinä vaan kuvittele, että ministerit jotenkin kontrolloisivat virkamiehiä? Millä taidoilla he sen tekisivät?

Käyttäjän perttivaananen kuva

Barentsministeri on tärkeämpi kuin Itälän Villen mainostama Itämeren ministeri varsinkin, jos Barentsministerin toimenkuvaan kuuluisi rautatiehanke Rovaniemeltä Jäämerelle.

Suomi tarvitsee Jäämeren sataman olkoonpa se Venäjän tai Norjan puolella. Voisimme tehdä hyvänkin ratkaisun ryhtymällä Norjan kanssa rakentamaan Ruijaan uutta satamaa. Toinen vaihtoehto voisi olla pitkä sopimus Venäjän kanssa Petsamon satama- ja rautatieoikeudesta.

Käyttäjän gagarin kuva

Joo, Itämeriministeri ja Saimaaministeri, Päijännneministeri, Inarinjärviministeri, Pohjanlahtiministeri ...

Sillä lailla niitä leikkauksia valtionhallinnon kustannuksissa toteutettaisiin.

Käyttäjän opteryx kuva

Suomi tarvitsee Itämisministerin ? Kuinka saadaan rahapuu itämään Kreikassa ja Portugalissa niin,että voidaan täällä Suomessa lepäillä sen varjossa.

Siinä teidän tämänhetkinen oikea pulmanne on yhtään kaunistelematta.

Käyttäjän kaikupohja kuva

Ville Itämeriministeri.

Käyttäjän opteryx kuva

Odottakaas kun Kiinalais-USA-lainen taifuuni repii sen Rahapuun kokonaan juuriltaan.Ei siihen mene kuin tovi.

Käyttäjän opteryx kuva

"Tärkeintä olisi pyrkiä muokkaamaan uuteen hallitusohjelmaan uskottavasti Suomen ulkopolitiikan peruslinjat. "

Hah.Kun polittikka on pelkkää rahapolitiikkaa,niin millehän muulle politiikalle jää sijaa ?

"Hallitustason ongelma on, ettei tällä hetkellä Itämeri kuulu kokonaisuutena yhdenkään ministerin tehtäviin. "

Nyt ei ole paskan korjuun aika.Jos paskat olis aina pudistettu viimeisen päälle aina Industrialismista lähtien,niin suuria pääomia olis tuskin sen kummemmin kertynyt.Sen sijaan jokainen hallituksen kokoonsaamiseksi tupeksittu päivä maksaa.Jakaako jyrki siellä Portugal optioita vai laskeeko kenties Portugal Debentuuria liikenteeseen ? Mikä mättää.

"Brysselin näkökulmasta Suomen hallitusneuvottelut sotkevat enemmän kuin selvittävät,"

No kuule Ville.Kun tuo on tuollaista leikkiä muutenkin niin,aatellaan ,että sinä olisit Urkki Kekkonen.Mitä tekisit.Ottaisit Jyrki boyn puhutteluun,ryyppäisit sen kanssa yhden illan ja näyttäisit että kyllä Urkin pää kestää mutta nyt vaaditaan sitä päätä.Kutosen Matematiikka riittää vallan hyvin tolla kokoonpanolla.Sitte sanoisit Jyrki Boylle,että lähdenpä tästä viikoksi Leonid sedän kanssa Moskovaan ryyp...neuvotteluihin ja Kun takaisin tulen ja jos hallitus ei siis viikon sisään ole kasassa,niin sinä lähdet sinne Moskovaan mutta takeita ei ole siitä tuletko kasassa sieltä takaisin.Onko selvä.

Ja katso,kukaan ei ruikuttelisi muutaman pennin perään hallitusneuvotteluissa,koska kukaan ei tahtoisi lähteä Moskovaan,koska vaan suuri Urkki taitaa ne metkut.

Ja ulkopolitiikka on kadonnut ,loppunut,sitä eivoi luoda tyhjää tarkoitusta varten.Se katosi kun tilalle tuli EU:n rahapolitiikka ja Totaalibyrokratia.Mehän olemme EU:ssa !! Ulkopolitiikka on ,jotain myöskin meistä poispäin.Ainoa politiikka meistä poispäin on EU:n haluama raha suureen nieluun.Ja kyllähän sinä tämän tiedät älykkäänä ihmisenä.

Heität kuraa niskaan.

Mitä Itämeriministeriö mahtaa tarkoittaa?
Kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärillä? - Saisi ollakin, ainakin ympäristön suojelemisen takia.

Suurin puute tässä on kielitaidon puute.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki oli edellisessä hallituksessa ainoa, joka taisi venäjän kieltä edes vähän. Sinnemäki myös, kyllä.
Tulevassa hallituksessa ei ole mahdollisesti senkään vertaa.
Minua hävettää Suomen poliittisen johdon puolesta se, että Alexander Stubb
niin monta kieltä kuin sujuvasti osaakin, ei osaa venäjää.
Venäjä on edelleen Suomen keskustelukumppani monissa tärkeissä asioissa. Nord Stream -kaasuputki on nyt Paavo Lipposen hallinnassa eikä kenekään muun.
Presidentti sanoo, että hän voisi olla yhteys Venäjän ja EU:n välillä ja se voi olla ihan totta.
Mentaalinen yhteys Venäjän kieleen ja kulttuuriin on ainoastaan hyväksi Suomelle. Sen verran meillä on yhteistä historiaa, rikasta historiaa.

Venäjä, Venäjä, Venäjä! - Lausui tämä Jyri Erkinpoika Amerikassa.
Venäjä tekee yhteistyötä Naton kanssa koko ajan. Liittyy pian Natoon.

Mitä me sitten pelätään?

Käyttäjän jukkaheinonen kuva

Ville Itala kirjoittaa:

"Itämeriministerinä voisi luontevimmin toimia joko ulkoministeri, EU-ministeri tai ympäristöministeri."

Eli suurin osa kommentoijia eivat ole edes lukeneet Ville Italan puheenvuoroa ja kommentoivat vain otsikon perusteella.

Ville Itala myos mainitsee kirjoituksessaan:

"Itämeriministerin ensimmäisiin tehtäviin kuuluisi rikkidirektiivin muutos. EU-maiden Itämeriliikennettä uhkaa katastrofi, jos nykyinen nollatasoinen rikkipäästövaatimus toteutetaan. Sen jälkeen Itämeren laivaliikenne siirtynee kokonaan Venäjän hoidettavaksi."

Eli Ville Itala on kuunnellut merenkulkuelinkeinon edustajia. Suomen merenkulkuklusteri kaatuu, niin varustamotoiminta kuin satamatoimintakin, jos rikkidirektiivia ei saada kaadettua Itameren ja Pohjanmeren osalta. Ja Suomen talous ja hyvinvointi on riippuvainen merenkulkuelinkeinon hyvinvoinnista. Rikkipaastorajoitukset ovat lahtoisin YK:n alaisesta International Maritime Organisation:ista (IMO), jonka sitten EU on ottanut direktiivikseen ymmartamatta sen sisaltoa. IMO:ssa paatoksia tehdaan paljolti Euroopan ulkopuolisten edustajien voimin, joille Euroopan merenkulun kaatuminen on vain etu. Se, etta Itameren laivaliikenne joutuu ryssien hoidettavaksi, johtuu siita, etta tama roistovaltio ei suostu allekirjoittamaan kansainvalisia sopimuksia, joten paastorajoitukset eika muutkaan sopimukset eivat heita koske.

Mielestani Itamerenministeri ei ole tarpeeksi, Merenkulkuministeria Suomessa tarvitaan.

Itamerenasiat sen sijaan kuuluisivat mielestani Ymparistoministerin portfolioon, silla Itameri esille tulevat asiat ovat paa-asiallisesti Itameren suojelua koskevia.

Merenkululliset asiat kuuluisivat luontevimmin sellaisen ministerin portfolioon, joka on tekemisissa Suomen kansainvalisen kilpailukyvyn kanssa, silla kauppa ja merenkulku kulkevat kasi-kadessa. Liikenneministerio on enemmin kiinnostunut pyorateiden kunnosta kuin ulkomaankaupan kuljetuksista.

Merenkulku on ajettu Suomessa sellaiseen alennustilaan kaikilla sen osa-alueilla, etta sielta nousu alkaa tuntua jo mahdottomalta, lopullista kuoloniskua odotellessa. Viela 1980-luvun alussa Suomella oli kattava kaikilla maailman merilla operoiva kauppalaivasto, tana paivana Suomella on vain Ita- ja Pohjanmeren lauttoja. Merenkulkuelinkeinon alasajo on johtanut merenkulullisen tieto-taidon haviamiseen, vain telakkatoiminnan tieto-taidossa Suomi on johtavia maita.

Merenkulku on Suomelle kriittisen tarkea elinkeino, jota taytyy tukea, silla Suomi on kaytannossa saari, jonka vienti ja tuonti hoidetaan yli 90-prosenttisesti meritse ja Suomen satamien kautta. Ja kaiken tamanko haluamme luovuttaa suosiolla ryssille ja jaada riippuvaisiksi heidan armeliaisuudestaan.

Mikä rikkidirektiivi?

Miksei Itälä puhu siitä?

Miksi Itälä oli hiljaa kaasuputkesta?

Mitä itämerellä ylensäkin tapahtuu?

Käyttäjän kalevikamarainen kuva

Itälä kirjoittaa:

“Tähän asiaan liittyy se, että oikeusministeriksi pitäisi löytyä henkilö, joka ei ihan tahdottomasti usko kaikkia virkakunnan selityksiä. Tiedän kokemuksesta, että oikeusministeriössä virkakunta kertoo ensiksi, miksi asiaa ei voida toteuttaa. Ministerin tehtävä on sanoa, miksi ja mitä tehdään, ei vain nyökyttää päätä.”

Professori Jyrki Virolainen puolestaan kirjoittaa samasta aiheesta:

“Tuija Brax on toki miellyttävän tuntuinen ja vikkelä puheissaan ja käänteissään, mutta yksi selvä puute hänellä mielestäni on edellä jo mainitun vastuun kantamisen puuttumisen lisäksi. Brax nojaa aina ja kaikessa kantansa virkamiesten ja erityisesti oikeusministeriön virkamiesten käsityksiin. Mielestäni hän luottaa liiaksi omiin virkamiehiinsä, mikä nyt näyttää kostautuneen sekä vaalirahoituksen valvontaa että sähköistä äänestystä koskevassa asiassa. Brax toimi aiemmin Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana, ja jo tällöin oli havaittavissa, että hän antaa yleensä aina ratkaisevan painoarvon oikeusministeriön virkamiehille, vaikka näiden käsitykset olisi osoitettu muiden asiantuntijoiden lausunnoissa omille virheellisiksi.”

http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2008/11/braxin-eroa-vaaditaan.html

Itsekään en voi olla muuta kuin yhtymättä blogistien kriittiseen näkemykseen nykyisestä oikeusministeristä. Jos vihreät hallitukseen pääsevät, olisi ilmeisesti kansakunnan etu, että Brax pannaan “tiilenpäitä lukemaan” tavallisena kansanedustajana. Virkamiesusko nimittäin tuskin katoaa mihinkään, jos asianomainen pääsisi jotain toista ministerin virkaa hoitamaan. Muutos parempaan edellyttää toki myös sitä, ettei uusi oikeusministeri pane omia aivojaan narikkaan.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Ellen johtopäättele väärin prof. Virolaisen monissa eri keisseja luotsaavissa postailuissa ilmenee selkeä näkemys mustan pimeastä aukosta, mikä vallitsee omaksutun lain tulkinnan eli oikeuskäytännön ja kansanedustajien lainsäädäntötyön välillä.
Räikeimpänä yksityiskohtana on perustuslain yli kävelyt sopivilla lain tulkinnoilla.
Lähtökohtaisesti kansanedustajien ja oikeusjärjestelmänkin työkuvan ongelmana on liian usein sokea usko``asiantuntijavallan `` legitioimaan mutu-tietoon.
Suomessa on 500000 < tai > EU-roolia hoitavaa virkamiestä, kun EU:n omasta takaa löytyy vain 50000 asiantuntijaa. Suomen ´maailmankuulu`koulutusjärjestelmä on suoltanut ympäristöuskoon hurahtaneita roolinottajia voimakaalla tempolla joku parikymmentä vuotta
Paskalaki käytännön toimeenpano noudatti pienoiskooossa sitä mitä Itämeri -probleemin ympärillä on ympärysvaltojen toimesta hiljalleen tapahtumassa.

Apuraha- ja projektiasintuntijat tai oikeusoppineet(yleisesti lähes joka toisessa tapauksessa asianajajan toimista valitetaan lähinnä asianajajliittoon) ovat jo vuosia vedätelleet kansaa, kansanedustajia ja erityisesti maataloutta erityisympäristö- ym.Itämeren suojeluohjelmilla pääosin väärillä syylisyysargumenteilla. Vasta vähän aikaa sitten alettiin puhua ravinteita keräävän roskakalan pyydystämisen tärkeydestä vesien ravinteiden ja etenkin sinilevän vähentämisessä.
Paikallisina ravinnelähteiden lisääjinä ovat hylkeet ja merimetsot.

Maatalouden ongelma on tehomaatalous. Suomen tasapainoisen kehitysuran löytymisen ongelma on EU jäsenyys. Molemissa panostukset ylittää sietokyvyn rajan. Edellisessä 2milj. peltoha lannoittaminen vaatii n. yhden milj. tn energiapanostuksen ja päälle siitä vastaavat hiilidioksiidipäästöt. Toisaalta syntyvät oksiduulikaassut ovat kasvihonekaasuina 296 kertaa voimakaampia kuin hiilidioksiidi. Jälkimäisen symbioosin harmonisoitumisen ydinongelma on finanssipiirien ja oikeusjärjestelmän suojissa toimivien oikeusoppineiden yhteistyön ylivalta lystin maksajien kustannuksella,

Varsinainen Itämeri-syndrooman pointti on merenlahtien ja jokisuistojen vesien lämpeneminen ihmisen eri lisääntyvien toimien vaikutuksesta. Siiankudun onnistuminen esim. Eurajoen ydinvoimaloiden läheisyydessä estyy merkittävästi viimeistään Arevan uuden ydinvoimalan käynnistymisen myötä kuuman jäähdytyveden syöksyessä n. 33m3 sekuntivauhdilla takaisin mereen.

Lämmeneen esim. meriveden myötä ravinteiden liukoisuus lisääntyy huomattavasti. Vuosisatojen kuluessa poukamiin tai suistoihin kerääntynyt esim metsähumuksen vapautuminen yhteyttämisprosessien kiihtymisen myötä yksin selittänee merkittävän osan Itämeren rehevöitymisestä.
Tätä ongelmaa en tiedä kenenkään toistaiseksi tutkineen.
Ainakaan tästä yksisilmäisestä sokeudesta narsismiin taipuneilla asintuntijoilla on vaikeuksia koskaan parantua.

Samaa mieltä olen kuin useimmat kirjoittajat. Kyllä meillä taitaa
vähän tarpeellisenpiakin asioita olla kuin joku Itämeriministeri.
Tilastojen mukaan maassa on 700 000 alle köyhyysrajan olevaa kansa-
laista.
Pelkäänpä ettei esimerkiksi tähän ryhmään kuuluvan asioita paljon
em ministerin pesti taitaisi parantaa.
Pikkuisen realismia, please

Parahin Itälä,

Suomi tarvitsee tehokkaita meppejä, joilla pitää/pitäisi olla keinoja vaikuttaa juuri Euroopan asioihin oman maansa näkökulmasta.

Omalaatuista , että sieltä huutaa meppi apua kotimaasta!

Kai teillä , Euroopan parlamentaarikoilla, on monin verroin suurempi mahdollisuus toimia Itämeren hyväksi kuin jollakulla tuoreella suomalaisella ministerillä?

Mitä te siellä yleensä saatte aikaan?

Itämeri, jos mikä, kuuluu agendallenne, ykköspaikalle, sanoisin.

Te voitte siellä keskustella kaikkien Itämeren maiden edustajien kanssa.

Miksi ette käytä sitä mahdollisuutta ja tiedota meille, mitä olette saanut vastaukseksi?

Sen jälkeen, kun Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät EU:hun 1.1.1995, Välimeren maat ilmoittivat, että EU:n tasapaino on siirtynyt liikaa pohjoiseen ja vaativat EU:lle uutta Välimeri-strategiaa.

Baecelonan julistus 1995 ja Euro-Välimeri -kumppanuus: http://europa.eu/legislation_summaries/external_relations/relations_with...

Barcelonan prosessin tavoitteena on kokonaisvaltainen EU-Välimeri-kumppanuus.

Välimeren valtiot ovat pitäneet huolen siitä, että Lippoisen mainostamalla pohjoisella ulottuvuudella on Euroopan komissiossa yksi perähuoneen kulman konttori, jossa pohjoista ulottuvuutta hoitaa yksi espanjalainen virkamies, joka pitää huolen siitä, että Lippoisen mainostama pohjoinen ulottuvuus on ja pysyy Ö-mapissa.

Varmasti totta, Jaakko A.Mutta nämä seikat eivät mitenkään poista tai vähennä meppien vastuuta.
Päinvastoin: ne lisäävät ja korostavat sitä, että tilanne huutaa muutosta ja tarmokkaita toimia kaikilta Itämerta ympäröiviltä valtioilta ja niiden edustajilta EU:ssa.Eihän näin voida jatkaa.

Erityisen kummalliselta tämä painotus ( jos se on totta) vaikuttaa nyt, kun EU- maat tukevat miljardeilla Välimeren maita kuten Kreikkaa ja Portugalia, ja piakkoin konkurssi uhannee myös Espanjaa ja Italiaa.

Missähän se EU:n painopiste onkaan tällä hetkellä? Ongelmien tuottajamaiden sijainti ei ole kenellekään epäselvä. Eikä myöskään se, missä maissa vastuita kannetaan ja kohta ehkä maksetaankin. Eikä puhe ole pikkusummista.

Jotain on siis perinpohjin hullusti, jos Suomen ja muiden Itämeren maiden mepit eivät pysty toimimaan oman merensä ja maansa etujen mukaisesti ja niitä ajamaan.

Tämän merikysymyksen tulee olla jokaisen suomalaisen europarlamentaarikon ykkösasioita.

>Minusta Suomen hallitukseen olisi nimettävä Itämeriministeri
>ja hänelle resurssit.

>Itämeriministerin ensimmäisiin tehtäviin kuuluisi rikkidirektiivin
>muutos.

Käsitykseni mukaan Suomen mahdollisen "Itämeriministerin" ensisijaisia hommia olisi tietenkin vastata että Suomi itse noudattaa kaikenlaisia itämerta koskevia sääntöjä. Ja mahdollisesti koettaa kehittää ja vähentää Suoman omia fosfori- ja rikkipäästöjä Itämereen jne.

Myöskin käsitykseni on että nimenomaan EU-parlamentin ja Komission hommia on kaikenlaiset EU-tasolla tehtävät rikkidirektiivin tiukentamiset ym.

Ihmettelen siksi että miksi arvoisa Meppi koettaa *lykkiä omia nimenomaisia hommiaan* tänne Suomeen hoidettavaksi.
Niinkuin muka jokin Suomen oman maan ministeriö pystyisi noita direktiivejä tms. koko EU:lle täältä Suomesta käsin luomaan.

Mikäs se teidän meppien oma rooli asiassa siten olisi, siellä Brysselissä istuskellessa?

Hyvä Pekka
Islannista taas tänään purkauu niin paljon rikkiä, että yhdelle ministerille sen rajoittaminen on mahdoton tehtävä.

Lisään vielä. Suomi ei tarvitse Itämeriministeriä, vaan valtiot, jotka paskaansa vesistöön holtittomasti suoltaa.
Suomessa on jo menty kohtuuttomuuteen, kun minulta vaaditaan kuivalla maalla kalliit ulosteeni käsittely systeemit ja naapurissa, aidan takana saa karja vapaasti paskannella. Niin tekee muuten hirvet ja muutkin eläimet.
Viimeiset merimiesvuoteni(40v) olin luotauspäällikkönä, ja Haapasaaren vesitössä killuvat paskapaperit eivät olleet Suomesta lähtöisin.

Käyttäjän amakela kuva

Ville Itälä tuskailee yhtä kovaa Bryssellissä Suomen uskottavuuden perään kuin Otto Wille Kuusinen aikoinaan Moskovassa.

Ja sitäpaitsi koko kysymys on väärin aseteltu. Oikein asetettu kysymys kuuluu, että mitä bryssellissä aiotaan tehdä, jotta EU voi palauttaa uskottavuutensa suomalaisten silmissä.

Käyttäjän RikuMaki kuva

Näin on näreet, ongelma ei ole Timo Soinin uskottavuus Suomessa tai Brysselissä, vaan Kokoomuksen ja Brysselin uskottavuus Suomessa. Niin ja Kokoomuksen uskottavuus Brysselissä.

Käyttäjän Omena kuva

Hallitukseen on tulossa iso joukko ministereitä niin monesta puolueesta, että tasapainon vuoksi on uusia ministerinposteja varmasti luvassa. Miten tämä Itälän ehdotus uudeksi Itämeri-ministeriksi siten istuisi ympäristöministerin rooliin, onkin kiinnostava asia.

Keskustelut näillä palstoilla ovat valtavan hyökkääviä ja epä-asiallisia. Keskustellaanko näin muuallakin nykyisin? Ehkä naivit ihmiset höhline mielipiteineen ovat jo kuolemassa sukupuuttoon.

Eiköhän Itämeri muiden kysymysten lisäksi ole itsestään selvästi ympäristöministerin agendalla tärkeällä sijalla.

Mutta koetko todella niin, että tämän blogin kommentit ovat " valtavan hyökkääviä ja epäasiallisia"?
Joukossa voi olla ylilyöntejä, mutta valtaosin kirjoituksissa pitäydytään itse kysymyksessä, johon otetaan kantaa. Kärjekkyyttä ei ole syytä lukea viaksi. Eikö se kuulu tällaiseen debatointiin mausteena?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja